Muutos

Elämä paremmaksi KaiZen 5S:n periaattella

Moni haaveilee elämänsä parantamisesta. Osa haikailee lottovoittoa voidakseen muuttaa elämänsä suunnan, toinen odottaa prinssiä valkealla ratsulla.. Tosiasia kuitenkin on se että riippumatta siitä missä elämän vaiheessa olemme, missä olosuhteissa elämme, meillä kaikilla on mahdollisuus saada sellainen elämä kuin haluamme. Muutos ei yleensä tapahdu yhdessä yössä. Hyvää haltiatarta taikasauvoineen emme kohtaa arkielämässä ja lottovoitto osuu keskimäärin vain muutamalle viikottain, joten kuinka tämä muutos on mahdollinen?

Useimmat tietävät itämaisten uskontojen zen-käsityksen. Kaiken tavoitteena on tasapaino ja mielenrauha. Siksi ei ole ihme että hyvän elämän mahdollisuuden aivan jokaisen käsien ulottuville tuova Kaizen sisältää tasapainon ja mielenrauhan. Tämä malli ei ole meille Suomalaisillekaan täysin tuntematon. Curt Lindström käytti samaa menetelmää luotsatessaan Suomen kultaan jääkiekon MM-kisoissa 1995. Merkkipaalu jonka lähes kaikki muistavat. Curren metodi oli tuolloin ”lite bättre”, eli vähän paremmin. Maajoukkuetta kasatessa ja treenatessa ei Curre suinkaan julistanut että tässä olisi joukkue joka tulisi voittamaan mestaruuden. Ei, vaan töitä tehtiin ajatuksella että tänään ollaan hitusen parempia kuin eilen. Ja kun samalla kaavalla edettiin koko treenikausi oli lopputulos ikimuistoinen.

Kaizen periaate

Nämä periaatteet on havaittu toimiviksi kaikilla elämän osa-alueilla. Nämä viisi pientä askelta auttavat sinua luomaan itsellesi elämän jollaista haluat elää. Jos koet kaipaavasi apua päästäksesi liikkeelle kohti tavoitetta, voit ottaa yhteyttä sivupalkista löytyvän yhteydenottolomakkeen kautta. Järjestän aiheesta workshoppeja ja otan mahdollisuuksien mukaan henkilökohtaisia kaizen-valmennettavia. Näillä ohjeilla pääset kuitenkin omin voimin jo liikkeelle.

Seiri -Tyhjennä

Etkö löydä etsimääsi? Hukutko tavaraan?
Sitouta itsesi Seiriin ja hankkiudu eroon turhasta tavarasta. Päästä irti kaikesta siitä mitä et enää tarvitse, halua tai rakasta. Tee tilaa uusille asioille.Muuta itsellesi tarpeeton rahaksi myymällä ne kirpputorilla tai päästä itsesi tavaran painolastista lahjoittamalla ne hyväntekeväisyyteen.

Voit myös ajatella Seirin mielesi tilan vapauttamisena. Mielen tyhjentäminen, keskittyminen ja meditointi ovat hyviä päivittäisiä harjoitteita jotka lisäävät mielenrauhaa ja uudistumista.
Kun olet tyhjentänyt tilan ja mielen, näet asiat ja tilanteet selkeämmin, liikut ja hengität vapaammin.

Seiton – Järjestä

Järjestä! Pistä elämäsi ja tilasi järjestykseen. Jokaiselle tavaralle tulee olla oma paikkansa, ja kaiken oltava paikallaan. Tiedät mitä omistat, tiedät tavaroiden ja asioiden tarkoituksen ja sen mistä ne löydät tarvitessasi.
Ajattele – ei enää hukattua aikaa tavaroita etsiessä!
.
Seiton voidaan tehdä portaittain. Järjestyksesi muotoutuu sen mukaisesti mitä haluat tehdä ja saavuttaa, joten älä yritä järjestää kaikkea ennenkuin olet täysin selvillä suunnastasi ja tavoitteistasi. Keskity ensin perusasioihin.

Seiso – Säteilevän selkeä

Seiso rakentaa henkeä, ylpeyttä ja yhteyttä tilasi ja itsesi välille. Keskity siihen miltä näytät ja miltä sinusta tuntuu – omalla tyylilläsi.
Kuinka se toimii kohdallasi – saatko niitä tuloksia joita haluat?
Seison noudattaminen lisää itseluottamusta, -tuntemusta ja sen näkemistä kuinka vaikutat ihmisiin ympärilläsi.
Leikittele tyylilläsi ja olemuksellasi kunnes näet niitä tuloksia joita haluat.

Sieketsu – Standardisoi

Sieketsu askel asettaa standardit niin selkeydelle kuin siisteydelle niin ympäristösi kuin mielesi osalta. Kun odotukset oletusarvoisesti ovat korkeat luo se toiminnalle automaattisesti kehittyvän ja toimintaa seuraavan mallin. Seuraa tuloksia joita saat ja hienosäädä toimintaasi sen mukaisesti etenetkö suuntaan johon haluat.

Shitsuku – Itsekuri

Saavutat Shitsukun seurauksena niistä toimintatapojen muutoksista joita motivoituneena teet. Itsekuri ja sitoutuminen noudattamaan 5S:n kaizen-periaatteita on pohjimmiltaan juuri se mitä shitsuku on. Ota hieman aikaa itsellesi ja mieti mitä olet saavuttanut. Anna sille aikaa upota mieleesi.
Ja NYT, mieti mitä seuraavaksi?

Parhaimmat tulokset saavutetaan noudattamalla kaizen-periaatteita päivittäin.

Seiri, Seiton, Seiso, Sieketsu ja Shitsuku, 5S:n KaiZen periaate jota noudattamalla voit poistaa ajantuhlauksen ja muuttaa elämäsi sellaiseksi kuin haluat: Tuottavammaksi ja tyydyttävämmäksi monin tavoin. Kuinka mahtava lahja tämä onkaan!
Tarkastele kehittymistäsi ja keskity läsnä olevaan hetkeen tiedostaaksesi mikä toimii, mikä rakentaa sinua ja vahvuuksiasi, mikä luo itsevarmuutta ja mikä on se mitä eniten haluat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s