Muutos, Uncategorized, Yrittäjyys

Bullet journal / Bujo

Olen hyvin kalenteriorjentoitunut ihminen. Samoin rakastan erilaisten listojen tekemistä ja muistilaput täyttävät yleensä työpöytäni, sillä tiedostan sen etten muista asioita ellen kirjoita niitä ylös.

Ennen joulua törmäsin ensimmäisen kerran ilmiöön nimeltä bullet journal. Bullet coffee oli entuudestaan tuttu hyvinvoinnin biohakkeroinnissa, ja jotenkin tuo nimi ”Bullet Journal” loi heti fiiliksen samalla tavoin arjen hakkeroinnista. Ja siitä tässä todellakin oli kyse. En kuitenkaan heti syttynyt idealle, aika ja keskittymiskyky oli kortilla, joten idea jäi muhimaan.

Tammikuun lopussa kun tyhjensin työhuoneeni Töölössä ja siirsin toiminnan taas vaihteeksi kotiin, totesin että päiviini vapautui pari tuntia lisää aikaa, se aika mikä ennen oli mennyt autossa istuessa kaupunkiin ajaessa. Nyt oli aikaa paneutua myös bujoon.

Bullet journal on siis oman näköinen, tekijänsä näköinen, yhdistelmä kalenteria, muistilappuja, listoja ja päiväkirjaa. Hakusanoilla #bulletjournal ja #bujo löytyy miljoonia ideoita niin youtubesta, instasta kuin pinterestistä.

Tässä videossa on järjestelmän kehittäjän lyhyt johdatus asiaan. Ja vinkki, asetuksista löytyy videoon myös suomenkielinen tekstitys, jos sitä kaipaa ja jos se ei näy suoraan.

Omalla kohdallani aloitus oli varsin yksinkertainen:

  • Ostin kauniskantisen kirjasen, jossa on valkoiset sivut. (toiset suosivat valmiiksi painettuja bujo-kirjoja, toiset valitsevat ruutuvihon, joku tykkää pisteistä sivuilla)
  • Kirjasin ensimmäiselle aukeamalle ”avaimen”, eli koodit joita käytän (arvaan että nämä tulevat muuttumaan ajan kanssa) ja ensimmäisen Index-sivun. Olisin toki voinut kirjoittaa ihan suomeksi sisällysluettelo, mutta jostain syystä tuo Index houkutti enemmän. Jätin seuraavan aukeaman tyhjäksi, sillä sisällysluettelo tulee jatkumaan sinne.
  • Seuraavalle aukeamalle kirjasin tulevan 6 kk ”tulevaisuus lokin”, eli ne oleelliset tapahtumat jotka kunkin kuukauden aikana tapahtuvat. Omassa lokissani nämä ovat koulutuksia ja koiriini liittyviä (kisoja, näytttelyitä, seminaareja). Kirjasin myös tavoitteeni työn parissa, eli millä uraportaalla haluan olla missäkin vaiheessa.
  • Seuraavaksi tuli helmikuun kalenteri. Eli aukeaman ensimmäiselle sivulle kuukauden päivät (tein riveinä, taidan maaliskuulle kokeilla seinäkalenterimaista ruudukkoa). Ja aukeaman toiselle sivulle listaus mitä kaikkea kuukauden aikana pitää muistaa. Tyyliin: ”ilmoita koirat talvimaastoihin”, ”sovi ihonhoitoluokka Anninan kanssa” jne.
  • Ja sitten oli vuorossa päiväkohtainen listaus. Oma kalenterini alkoi 1.2 joka oli keskiviikko, joten aukeamalle tuli nyt päivät ke-su. Kirjoitan joka päivä, illalla ennen nukkumaan menoa seuraavan päivän tehtävälistan sen päivän kohdalle (tyyliin 6 most important-list, mutten ole rajoittanut määrää kuuteen, vaan kirjaan sinne kaikki mitä pitää muistaa). Päivän mittaan, sitä mukaa kun asiat on hoidettu merkitsen ne valmiiksi ja illalla tarkistan mitä on jäänyt tekemättä, mietin onko se vielä ajankohtainen, jos on siirrän seuraavalle päivälle tai seuraavaan sopivaan ajankohtaan ja jos ei ole enää oleellinen, viivaan sen listasta yli. Kirjaan päiväkohtaisiin myös päivän tuntemuksia, jos päivä on ollut erinomainen kirjaan sen ylös, jos asiat on menneet pieleen kirjaan toimintaidean vastaavien tilanteiden varalle.
  • Sitten ovat listaussivuni. Kenelle minun pitäisi muistaa kertoa työstäni, kenen kanssa sopia tapaamisia jne. Eli aina kun mieleeni tulee joku jolle pitää muistaa soittaa tai laittaa viestiä, kirjaan hänet listaani.
  • Kirjasin BuJooni myös treenipäiväkirjan koirien kanssa, säästösuunnitelman kesän reissuja varten (eli merkitsen sinne kun siirrän rahaa säästötilille), ja ajatuksia-sivun johon kirjaan oivalluksia joita mieleeni herää.
  • Tulevaisuudessa listoiltani varmaan löytyvät kirjat joita haluan lukea (ja kirjat joita olen lukenut) samoin kuin omat treenit, reissupäiväkirjat, pakkauslistat matkoille jne.

Itselläni on tähän mennessä takana 5 vuorokautta BuJon kanssa, ja voin sanoa että olen rakastunut. En luovu sähköisestä kalenterista (iphonessa ja mäkissä icloudin kautta), sillä sen kanssa saan muistutukset, löydän ajo-ohjeet navigaattorista ja saan helposti haettua listaukset menneistä tapahtumista. Enkä tule luopumaan exelistä seurantakaavioiden tekemisessä. Mutta olen jo muutamassa päivässä huomannut kuinka luovuus on jälleen herännyt kun asioita kirjaa käsin kirjoittamalla sen sijaan että ne vain naputtelee tietokoneelle.

Varsinkin kaltaiseni, kalenteri-muistilappu-lista-päiväkirja-ihminen saa varmasti tästä paljon iloa. BuJon sisällysluettelo tekee oikean asian löytämisen helpoksi, kaikki muistiliput ja laput ovat taatusti tallessa ja jos taiteilijaluonne saa tällä elämänsä järjestykseen, niin että niitä listoja tulee myös noudatettua, eikä vain tehtyä, niin kuinka paljon vapaammaksi elämä tästä vielä muuttuukaan?

Joko sinä olet kokeillut BuJo’a?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s